Tyhjä sivu

Tyhjä sivu

Koskettimet soimaan! - alkusoitto sisältää runsaasti uutta, ennen julkaisematonta oppimateriaalia. Mukana on myös tuttuja lasten suosikkeja. Kirja etenee selkeästi ja loogisesti. Tämän kirjan kanssa koet oppimisen ilon.
Kirjan johtolankana on looginen opetus. Uudet asia opetetaan yksi kerrallaan, riittävän monen kappaleen avulla. Tämä takaa onnistumisen ilon.
Kirjan kappaleet ovat mukaansatempaavaa, lasta puhutteleva musiikkia. Sanat auttavat lasta hahmottamaan musiikin muotoa, melodiaa ja rytmiä.
Mukana on kansanlauluja, lastenlauluja sekä runsaasti uusia pianokappaleita. Kirjasta saa ensikosketuksen erilaisiin musiikin lajeihin nykymusiikista jazziin.
Soittaminen on leikkimistä, kokeilemista, tutkimista, keksimistä, kuuntelemista, säveltämistä! Lasta tulee innostaa omaan kokeilemiseen. Siitä syntyy uusi musiikki, uudet säveltäjät, uudet omat tulkinnat. Improvisaatiotehtävät auttavat lasta tutkivassa pianismissa.
Lapsi oppii kirjasta perussoittotaidon alkeet. Opeteltuaan kirjan asiat hän kykenee jo soittamaan itsenäisesti helpoimpia lauluja.
Kirjassa on runsas nelivärikuvitus.

.